Last Weeks of School

Minusta ei ole taas hetkeen kuulunut. Tänne on tullut kevät tai ehkä suomalaiselle jo täyskesä tällä välin. Tulppaanien ja narsissien kausi on mennyt jo ohi.. Lisäksi olen oppinut hyvin parin sateettoman kuukauden jälkeen, että täällä päin sataa ja usein huhtikuussa!

Gorilla Village

Tällä viikolla oli International Graduation Dinner, jossa saimme todistukset vaihdosta ja jaettiin kaiken maailman kunniamainintoja. Äänentoisto ei riittänyt meidän pöytään asti, jonka luonnollisesti olimme valinneet sijaitsevan lähimpänä seisovaa pöytää emmekä puhujanpönttöä. Täytyy sanoa, että odotukset eivät olleet korkealla, kun huomasimme Sodexon tarjoama ruoka. Tässä vaiheessa kouluruoka on tökkinyt pahasti jo aika kauan... Ihmeiden aika ei ole ohi: ruoka oli todella herkullista! Sodexo todisti osaavansa halutessaan tehdä oikeasti hyvää ja maittavaa ruokaa. Pakko mainita, että Amerikassa on kumma tapa kattaa pöytä siten, että jälkiruoka, tässä tapauksessa kakkupala, oli jo valmiina pöydässä alusta alkaen. Ihan kuin vain ihmisten kiusaksi!

Vain Pitt Statessa gorilla kelpaa pöytäkoristeeksi..

Graduation Dinner

Jokaisen vaihtarin tulee suorittaa Transitions-kurssi, joka periaatteessa tarkoittaa kahta kertaa viikossa 50 minuuttia pelkkien itsestään selvyyksien läpikäyntiä.. Suurimmaksi osaksi tunnit ovat olleet täyttä ajanhukkaa. Kurssin vaatimuksiin kuuluu käydä erilaisissa tapahtumissa, joista yksi oli Community Service, eli yhdyskuntapalvelu. Alkukeväästä kurssilla käytettiin tunteja sen selittämiseen, etteivät vain rikolliset suorita yhdyskuntapalvelua vaan myös vaihtarit ;D

Huomenna on raporttien palautus ja olin tietenkin jättänyt viime tippaan sen kaikista vaikeimman.. Tiistaisin pääsee papin mukana vanhainkotiin muutamaksi tunniksi vanhuksia tapaamaan, mikä lasketaan yhdyskuntapalveluksi. Päätin mennä sinne: ainakaan siihen ei menisi koko päivää. Mulla ei ole mitään vanhoja ihmisiä vastaan, mutta mennä vieraalla kielellä juttelemaan tuntemattomille vanhuksille heidän kuntoaan ja ymmärrystään tietämättä ahdisti minua. Meitä oli varoitettu, että meidän pitää olla varautuneita siihen, että vanhukset koskevat meitä, mikä kuulosti musta entistä ahdistavammalta. Olisin mennyt mielummin lasten pariin, koska niitä voisi ainakin kieltää, jos joku häiritsisi :D

Lähdin rohkeasti kuitenkin papin matkaan. En ollut ainut, joka oli jättänyt vierailun viime tippaan. Meitä oli yhteensä 15. Vanhainkodille saavuttuani olin iloisesti yllättynyt. Paikka oli paljon suurempi ja kotoisampi kuin oletin. Vastaan käveli useita koiria ja siellä oli muunmuassa lintuhäkki, kukkaiset verhot, kokoelma erilaisia sohvia ja pelikoneita (?!). Vanhukset oli koottu yhteiseen tilaan ja luvassa oli laulua. Hoitaja toi viereeni istumaan jugoslavialaisen Annin, joka oli oikein mukava ja pirtsakka mummo. Hän kertoi, kuinka hänen äitinsä oli opettanut hänet laulamaan lapsena. Hän halusi minun kokeilevan hänen tukkaansa, koska siinä oli jokin vialla. Minusta se oli ihan normaali. Meillä oli oikein mukavaa eikä ollenkaan ahdistavaa. Yhtä asiaa ihmettelin kovasti: huomasin, kuinka Ann haisi tupakalle. Tajusin, että veranta oli tupakkapaikka, jossa vanhukset saivat käydä sauhuttelemassa VANHAINKODISSA?!!! Musta se oli aika erikoista... Lopuksi papin vaimo vei vielä minut ja muutaman muun tytön tapaamaan vielä eräitä toisia mummoja heidän huoneeseensa. Mummot kertoivat meille vaivoistananja kyselivät opiskeluistamme. Olen hyvin iloinen, että menin sinne. Siitä tuli oikein hyvä mieli, kun itselle pienellä teolla piristi toisten päivää :)

Välihuomautuksena ONLY IN USA:

Kai tämäkin on liikuntamuoto, ainakin tämän papan mielestä.
Kurkkuun kaatuu kätevästi samalla myös Redbull..

Rakkaat julietit siellä Jyväskylässä, viime aikoina olen oppinut arvostamaan teitä ja ryhmätöitämme niin paljon <3 Tuskaillaan aina niiden kaa, mutta odottakaapa kun kuulette mun amerikkalaisesta kokemuksesta. Meidän piti tehdä 3-4 hengen ryhmissä Bulletin Board P.E.n kurssille. Tehtävä annettiin ja ryhmiin jakauduttiin jo tammikuussa. Olin niin iloinen, kun eräät tytöt kysyivät mua ryhmäänsä, vaikken silloin vielä tuntenutkaan ketään.

Ennen spring breakiä, eli yli kuukausi sitten, kyselin tytöiltä eka kerran, että onko heillä ideoita ja vaihdettiin puhelinnumeroita. Pari viikkoa sen jälkeen kyselin uudestaan ja perustin meille Facebookiin suunnitteluryhmän, koska se nyt olisi helpoin yhteydenpitotapa. Yhteistä aikaa ei tuntunut löytyvän, joten päätimme tehdä taulun viime perjantaina, koska deadline oli tämän viikon maanantaina. Kaikki, jotka tuntee mut tietää, etten ikinä jättäis mitään noin viime tippaan. Tunnin jälkeen perjantaina menin kysymään, missä tehtäisiin se taulu, niin tytöt valittivat väsymystä ja kysyivät, etteikö voitais tehdä se sunnuntaina. Suostuin pitkin hampain. 

Sunnuntaiaamuna toinen tytöistä ehdotti ajaksi puoli viittä, koska hän pääsee töistä neljältä. Aika sopi kaikille. Päivän aikana toinen tytöistä ilmoitti, että hänen kissansa "acts up" (=misbehaves) ja hänen täytyy jäädä kotiin. Valittelin asiaa ja oletin tekevämme työn toisen tytön kanssa sitten kahdestaan valmiiksi. Töidensä jälkeen tämä kuitenkin ilmoitti, ettei pysty tänään tekemäänkään sitä, koska on väsynyt. Ilmoitin, että ymmärrän kyllä, mutta deadline on seuraavana päivänä ja työ tulisi saada valmiiksi, mitä jos hän lepäisi hetken ja sen jälkeen tekisimme. Olisin tehnyt työn valmiiksi yksikseni jo aikoja sitten, mutta luokka sijaitsee parin kilsan matkan päässä eikä ole mitään mahdollisuutta, että olisin saanut kaiken sen paperin sinne asti pyörällä. Toisekseen mullahan ei samasta logistisesta syystä ollut paperia.

Hetki vastaukseni jälkeen menin pyykkitupaan ja portaissa vastaani käveli naapurintyttö, se samainen väsynyt tyttö ryhmästäni, poikaystävänsä kanssa iloisesti rupatellen. Siinä vaiheessa mulla keitti yli enkä edes tervehtinyt ja vaan sanoin vain, että vastasin hänelle Facebookissa. Kun pääsen takaisin kotiin, minua odottaa pitkä sepustus hänen "mental breakdownista" ja kuinka rankkaa hänellä on töissä. En mene tuomitsemaan kenenkään henkisiä romahduksia, mutta minusta tyttö vaikutti hyvin yhteistyökykyiseltä vielä hetki sitten -ainakin poikaystävänsä kanssa. Lopulta tyydyin monologiin Facebookissa ja he totesivat suunnitelmani olleen hyvä. No, tottakai se oli hyvä, kun heillä ei ollut parempaakaan. 

Maanantaina tunnin jälkeen askartalimme vihdoin ja viimein taulua, mutta aikaraja oli jo mennyt umpeen. Toinen tyttö saapui lopulta paikalle, vaikka aikaisemmin hän väitti autonsa hajonneen ja siksi estyvän tulemasta. Luulen, että toinen tyttö pakotti hänet paikalle, koska tiesi hänen valehtelevan jälleen. Seuraava ongelmamme oli raha. Tarvikkeet maksoivat 1.80 dollaria, eli 60 penniä per henkilö. Nähtävästi amerikkalaiset opiskelijat ovat niin rahattomia, ettei heillä ole 60 penniä.. Halusin saada vain valmista aikaiseksi, joten maksoin summan lopulta itse. Olin väsynyt tappelemaan.

Vihdoin perjantaina (vain 5 päivää myöhässä) saimme taulun seinälle. Loppujen lopuksi toisen tytön poikaystävä nitoi sen paikalleen. Lopputulos kertoo paljon yhteistyömme laadusta. Häpeäisin kuollakseni, jos joku tietäisin tuon olevan minun ryhmäni tekemä, mutta onneksi kukaan ei tiedä. Paitsi te kaikki :D Musta tää oli vain niin hyvä esimerkki siitä, miten käy kun yhteistyö ja kommunikointi ei suju. Lopputuloksena on liian pieni paperi rypyssä taululla, johon kaikki yksityiskohdat on vain heitetty kiireessä. Esteettisesti rumempaa saa hakea; sisältö olisi ihan ok, jos vain sitä näkisi lukea.

Vertailukohde, joka on saman luokan perällä.

Meän ryhmätyö...

Onneksi opiskelu ja ryhmätyöskentely on täysin erilaista Suomessa!

Viimeisiä viikkoja Pittsburgissa viedään! Vielä on viikko koulua, dead week ja finalsit jäljellä. Sitten se oiskin pari viikkoa road tripiä edessä Suomi-poikien kanssa :)

Jään mielenkiinnolla seuraamaan millainen hallitus Suomeen saadaan kokoon.

Heippa :)

Värien juhlaa ja tornadoita

Suomessa on juhlittu pääsiäistä, mutta tänä vuonna pääsiäinen ei näkynyt mun elämässä mitenkään, ainoastaan narsissit kukkivat pihoilla. En ole syönyt yhtään suklaamunaa eikä koulusta ollut lomaa :( Mulla olikin vähän erilainen pääsiäinen..

Lauantaina osalllistuimme intialaiseen kevään juhlaan nimeltä Holi. Tapahtuma oli hauska: jokainen löysi sisäisen lapsensa, ja heitteli innoissaan värijauhetta toisten päälle. Tunnelma oli vähän niin kuin lumisodassa paitsi vielä hauskempaa, koska toiset menivät sotkuun siitä. Eikö toisten sotkeminen ole aina hauskaa? Ainoa ongelma oli, et jauhetta meni joka paikkaan ja sitä oli sitten kiva pestä pois. Juhla muistutti vähän Color Runia, mutta ilman sitä 5km juoksemista :D

Tämä varoitus sähköposti tuli koululta.

Viime torstaina koin elämäni ensimmäisen tornadon; jouduimme menemään suojaan ja kaikkea. Oli hurjaa! Varoituksia säästä tuli joka tuutista, mutta mitä tekivät suomalaiset?! Harmittelivat, että on pimeää eikä pyörremyrskyä nää.. Satuin siis vielä olemaan kylässä ja eihän siinä auttanut muu kuin illansuussa kaatosateessa juuri virallisen "tornadovaaran" mentyä ohi kipaista kotiin. Matkanteko muistutti lähinnä kolmiloikkaa kuin kävelyä..

Keskilänsi on tornadoaluetta, erityisesti keväällä... Vuonna 2011 Joplinissa (lähin kaupunki, jonne esimerkiksi lensimme, 30min ajomatkan päässä Pittsburgista) oli pahin tornado 50 vuoteen USAn historiassa.  158 ihmistä kuoli. Kyse on siis oikeasti vakavasta asiasta tällä seudulla.

Tällä hetkellä tornadovaroitus on jälleen voimassa. Mulla on vielä tunti koulua edessä ja on jännä nähdä, miten vakavasti asia otetaan siellä. Jos sää vain sallii, menen illalla vielä korealaisen kulttuurin juhlaan. Luvassa on esityksiä ja korealaista ruokaa. 

Keväisiä terkkuja kaikille! :)