Oi rakas arki

Mennyt viikko oli paras täällä olluista. Suurin syy tähän mun viihtymiseen on  todennäköisesti ollut arki ja jo muodostuneet rutiinit.

Lauantai-illan LazerTag oli niin huippua!
Tää oli taas yhden seurakunnan järjestämä reissu :)

Koulu on alkanut luistamaan: ensimmäiset quizzit on takana (täysin pistein tottakai) ja torstaina sain ensimmäisen tarran aktiivisuudesta eräällä kurssilla (oikeasti arvasin vain opettajan lempipiirakan oikein :D ). Torstai oli muutenkin hyvin toivoa täynnä: kaksi ihmistä eri kursseilta pyysi MULTA (huonoa englantia puhuvalta vaihtarilta) apua, koska ne oli/tulee olemaan poissa. Mulla oli niin voittaja fiilis!

Lisäksi tieto siitä, että tietää minne mennä, mitä tulee tapahtumaan ja mitä kerkeän tässä välissä tekemään on helpottanut elämää kovasti. Tätä varmaan kutsutaan sopeutumiseksi!? :)

Mun stressitaso laski myös kovasti, koska sain vihdoin varmistettua pääsyni kouluihin tutustumaan. USA ei ole ehkä se yksinkertaisin maa, mitä tulee kaiken maailman vaatimuksiin ja paperiasioihin; asiat tehdään päin vastoin vaikeimman kautta. 

Sain itse huomata tämän, kun minun piti hankkia background check eli rikosrekisteriote, jotta pystyisin suorittamaan kursseihini kuuluvia observaatioita paikallisilla ala-asteilla. Naurettavinta oli, että he eivät olleet kiinnostuneita suomalaisesta rikosrekisteriotteestani, vaan amerikkalaisesta. Tällöin olin ollut 2 viikkoa USAssa. Yritin tehdä nettihakemuksen mutta, koska minulla ei ole paikallista social security numberia ei se onnistunut. Vietin tunteja niin College of Educationin johtaja kuin International Officen johtajan pakeilla (tämä ilmeisesti oli johtajatason ongelma...), lopputuloksena oli, etten voinut saada amerikkalaista sosiaaliturvatunnusta. Se, ettei minulla kyseistä numeroa ole kertoo nimeenomaan siitä, ettei minulla ole mitään taustaa USAssa. Asiaa ei voitu tietenkään katsoa sormien läpi. Loppujen lopuksi, laitoin tilalle nollia ja minulle soitettiin virastosta ja tunnistauduin järjestelmään International student statuksella. Mielenkiintoista on, ettei kukaan tiennyt tästä hyvin yksinkertaisesta ratkaisusta. Voiko todella olla, että olen ensimmäinen opettajavaihto-opiskelija täällä ikinä?!

Perjantaina sain hyväksytty merkinnän niin tuberkuulositestistäni, lääkärintarkastuksesta kuin rikosrekisteristä. Minut siis todettiin soveltuvan opettajaksi, jee! Ensi viikolla saamme tietää missä koulussa suoritamme harjoittelun, joka mulla on 43h. Siitä tulee mielenkiintoista :)

Tuleville vaihtareille tiedoksi: suosittelen käymään YTHS:ssä tuberkuloositestissä, mikä tarkoittaa toisin sanoen keuhkoröntgeniä, ja mikä tärkeintä se on täysin ilmainen. Säästin tällä jo toistamiseen 10 dollaria ja vältin kaiken maailman odotukset, lääkärikäynnit ja ihotestit. 

Totta kai tää viikko oli myös kiva, koska mulla oli synttärit! Finally 21 legally also in USA.

Kiitos kaikista lahjoista ja postista:
erityisesti ruisleipää oli mahtava saada :)

Pitäähän synttäreillä kakkua olla! Leipaisin sitten SUOMALAISEN kakun :D
"Maistui ihan äidin tekemältä." Voiko parempaa kiitosta saada? 

Vieraat tekevät juhlan <3 Bongaa jenkki kuvasta ;)

Tällainen yllätys odotti mua huoneeni ovessa,
kiitos kämppikset!

Tänään tuli myös kuukausi täyteen Jenkeissä: aika on alkanut lentämään! 

Terkkuja Suomeen, tässä teille kevään ensimmäinen kukkanen.

It is tougher to make friends with girls

Mulla on aina ollut paljon kavereita, hyviä ystäviä ja uskallanpa väittää, että useampi parasystäväkin.  Olen ollut todella onnekas. Mulle ei ole ikinä ollut vaikea saada kavereita tai tutustua uusiin ihmisiin. Ei ennen tätä.

Ekalla viikolla ei ollut mitään ongelmaa: tutustuin muihin international studenteihin ja sain todella hyviä kavereita. Oli tosi kivaa yhdessä, vaikka oltiin tunnettu vasta viikko. Mutta oltiin kaikki samassa tilanteessa: uuden edessä vieraassa maassa.

Niin meni orientaatioviikko, sitten alkoi oikea koulu ja opiskelu. Ensimmäisen päivän jälkeen en ole ikinä tuntenut itseäni yksinäisemmäksi. Ainoa amerikkalainen, joka puhui minulle koko päivänä oli opettaja. 

Mulla oli tänne tullessa aika perinteinen käsitys amerikkalaisista: iloisia, helposti lähestyttäviä ja ystävällisiä ihmisiä. Ihmisiä, joiden kanssa tulee varmasti toimeen, vaikka ei ole tottunut samanlaiseen small talkiin ja tyhjiin lupauksiin, joita he vuolaasti jakelevat hymyssä suin. Olen viettänyt kaksi kesää Usassa jo tätä ennen; silloin kaikki ovat olleet ystävällisiä ja kiinnostuneita musta. Ei nyt, ei todellakaan nyt.

Mulla on kolme kämppistä, jotka kättelin ekana päivänä ja esittelimme itsemme. Yksi tytöistä on supermukava ranskalainen vaihtari, joka oli tullut tänne jo syksyllä. Kaksi muuta ovat jenkkejä, joita tuskin näen koskaan. Toinen opiskelee ja tekee töitä, jolloin on ymmärrettävää, ettemme törmää niin usein. Toinen hengaa huoneessaan poikaystävänsä kanssa ja tuskin tervehtii jos tapaamme keittiössä tai käytävällä. Näin häntä myös kuntosalilla, ei moikannut takaisin. Kyllä kämpikseni ovat antisosiaalisempia kuin suomalaiset... Viikonloppuna tilanne hellitti ja juttelimme kolmestaan ranskalaisen ja työssäkäyvän kanssa. Meillä oli hauskaa, joten tilanne "kotona" helpotti hieman. Tää yks ei halua hengata kanssamme.

Ensimmäisellä viikolla koulussa ainoa amerikkalainen opiskelija, joka puhui ja oli ystävällinen mulle oli yksi juuri yliopistoa vaihtanut poika. Olimme kummatkin yhtä hukassa ja vielä kahdella samalla kurssilla. Nyt me ollaan jo hyviä kavereita ja se vaikuttaa tosi hauskalta tyypiltä!

Olen koko kasvatustieteenlaitoksen ainoa vaihtari ja oletin suurempaa kiinnostusta niin opettajilta kuin oppilailta minua kohtaan. Suomen menestys kansainvälisissä vertailuissa ei selvästi ole kiirinyt Kansasin pikkuyliopistoihin asti :D Tytöt puhuivat minulle, kun tunneilla opettajien käskystä juteltiin. Voisi kuvitella, että opettajaksi opiskelevat ihmiset olisivat hieman sosiaalisempia, kun näkevät, että joku on uusi ja yksin. Eka viikko oli rankka.

Tällä viikolla tunsin ekaa kertaa viihtyväni. Tiistaina menin ATK-luokkaan ja kaikki siellä olleet huikeat neljä ihmistä puhu mulle. Olin kaikkien kanssa jollakin samalla kurssilla. Ne kyseli miten meni, miltä opiskelu tuntuu ja saanko hyväksi luettua opintoni Suomeen jne. Ja ai niin tää vakio: "Could you say your name one more time for me, please?" Tunsin itseni hyväksytyksi ja tervetulleeksi ekaa kertaa koko aikana. Ja ajatelkaa miten vähän se vaati! Tällä viikolla jumpassa en ollut enää se hylkiö, joka jää viimeiseksi ja yleensä pojan pariksi. Pojat on jumpissa vaihtareiden lisäksi ne hylkiöt :D

Viime viikolla tutustuin mun Pitt Palini. Pitt Pal on ohjelma, jossa amerikkalainen ystävystytetään kansainvälisen opiskelijan kanssa. Mun pittpal on Payton. 21-vuotias sairaanhoitajaopiskelija. Se on kotoisin 3h ajomatkan päästä, jostain niin pikkukylästä, ettei siellä ole ees kauppaa. Payton vaikutti mukavalta. Ei olla vielä tehty mitään, mutta kutsuin sen mun synttäreille sunnuntaina. Se oli tosi innoissaan siitä. Se on mun ranskalaisen kämppiksen kaveri, mikä on kiva juttu. Voidaan tehdä ehkä kolmestaankin jotain.

Maanantaina Springfieldissä seurakuntanuoret eivät taaskaan pettäneet! Ne oli kaikki tosi mukavia ja puheliaita (ne jopa puhu meille oma-aloitteisesti). Musta tuntuu, et saatoin ehkä ystävystyä siellä yhden amerikkalaisen tytön kanssa. Mutta sanon vaan, että mun toive saada amerikkalaisia ystäviä: ei ole todellakaan niin helppoa kuin luulin. 

Tänään piti valita ryhmätöihin 3 hengen ryhmät P.E.ssä. Opettaja sanoi, että ne, joilla ei ole ryhmää voi tulla tunnin lopuksi juttelemaan hänelle. Mietin jo mielessäni, kuinka muut häipyy ja jään sinne yksin. Vieressäni istuvat olivat yksi ryhmä. Mulla ei ollut siis ketään. Se hetki, kun yksi tyttö kääntyy ja kysyy haluanko kolmanneksi heidän ryhmään: MADE MY DAY! Olin niin iloinen :) Mulla oli ryhmä, vaikka kukaan siellä ei ollut ikinä ees puhunut mulle tätä ennen.

Tää on ihan hyvä ja kasvattava kokemus. Tiedänpä nyt miltä lapsista tuntuu olla se, joka jää aina ryhmän ulkopuolelle: hyvin tarpeellista tulevalle opettajalle. 

Tää oli varmasti myös pienoinen shokki siksi, että kontrasti siihen, mihin olen koti-Suomessa tottunut oli aikamoinen. Siellä tapellaan puheenvuorosta ja ollaan kaikki suuria sielunsiskoja opiskelukavereiden kanssa. Aika moni teistä tietää, mitä tarkoitan. Ootte mulle kuin toinen perhe! <3

Mutta toisaalta tiedän, että näinhän tää menee Jyväskylässäkin: vaihtarit hengaa keskenään ja suomalaiset keskenään, ettei tän pitäis olla mikään yllätys. Mutta kun olen täällä ainoa vaihtari OKLssä!

Tytöillä siis näyttää ottavan enemmän aikaa hyväksyä mut. Mutta ehkä nyt se ois tapahtunut.

Älkää kuitenkaan säikähtäkö: en ole täällä mitenkään yksin. Nyt voin sanoa jopa viihtyväni! Halusin sanoa tän lähinnä varoituksena niille, jotka haaveilevat vaihdosta. Tästä on ihan hyvä olla tietoinen.

Every day it gets easier.

Springfield the Simpson City -right?

Maanantaina oli Martin Luther King Jr. -päivä, mikä tarkoitti VAPAATA!

Miten muutenkaan täällä vois viettää vapaa-aikaa kuin lähteä seurakunnan retkelle Springfieldiin! Ohjelmassa oli matka "World Famous" Sport Storeen, luistelemaan ja illalliselle Springfield, Missouriin. 

Jos on hyvää matkaseuraa,
mikä tahansa matka menee nopeasti :)

Pakkauduttiin aamulla busseihin ja lähdettiin kohti Missouria: edessä oli noin kahden tunnin ajomatka. Alkumatkasta pysähdyttiin kirkkoon aamiaiselle. Kaikkihan tietää, että lähetystyön yksi tärkeimmistä osista on tarjota ruokaa sitä tarvitseville :D 

Matka jatkui sieltä WORLD-FAMOUS Sport Storeen, jonka sisustus oli ihan vaikuttava, mutta siihen se sitten jäikin.. Kauppa keskittyi ainostaan kalastus- ja metsästystarvikkeisiin, joihin itselläni ei tällä hetkellä ollut suurempaa tarvetta. Olin odottanut pääseväni ostamaan urheiluvaatteita ja erityisesti kenkiä ja sain pettyä aika pahasti! Se on myös aika mielenkiintoista, miten kaikki täällä tuntuu olevan aina world famous.

Jotkut ovat saattaneet jo nähdä ihan vaan muutaman kuvan meistä luistelemassa Facebookissa.

Luistelu oli huippua tottakai! En voinut itselleni mitään, vaan pakkoahan siellä oli omia luistelutaitoja esitellä. Suurin osa oli luistimilla ekaa kertaa elämässään, mikä teki menosta aika vaarallista. Pikkuinen pikaluistelu, sirklaus ja takaperin meno ei nyt tietenkään ollut tarpeeksi: pitihän mun muutama piruettikin vetää :D Oli tosi hassua palata viileästä jäähallista takaisin auringon paisteeseen ja 17 asteen lämpötilaan!

Kyllähän siinä luistellessa alkoi jo nälkä tulemaan ja suunnattiinkin seuraavaksi kohti ravintolaa. Se oli kyllä todellakin niitä kerran elämässä kokemuksia: todella true America. Paikka oli jo sisustuksensa puolesta kokemisen arvoinen! Ruoka oli luonnollisesti hyvää ja juomat valtavia (oikeasti valtavia). Siellä kiersi poika vaunun kanssa ympäriinsä huudellen: "Rrroooollls, anybody? Rrrooolllsss!" Ihmiset kohotti kätensä ja pian sieltä lensikin pullamainen sämpylä kohti. Tämän lisäksi siellä jaettiin friteerattuja kasviksia ja paistinperunoita, joita sai nauttia ilmaiseksi ateriansa lisäksi. Aika uskomaton paikka!

The Lambert's Cafe

Paljonkohan tohon kuppiin mahtuis? Lähemmäs litra varmaan...

Älkää huoliko ei nää kaikki olleet vaan mulle :D

Kotimatka tuntui pitkältä ja kun vatsa oli täynnä, oli hyvä sulkea silmänsä...

Kaiken kaikkiaan reissu oli siis todella kiva. Erityisesti siksi, että nyt mukana oli myös amerikkalaisia opiskelijoita, joihin kerrankin pääsi tutustumaan ja juttelemaan helposti aktiviteettien ohessa. 

Kyseessä ei siis valitettavasti ollutkaan Simpsonien kotikaupunki (kaikki arvaa kuinka mulla harmitti), vaan ihan tavallinen pikkukaupunki Missourissa. 

Tällä porukalla kyllä on aina hauskaa! :)

Elämän elinehdot: ruoka ja vesi

Tiedän, että monella teistä on suuret ennakkoluulot amerikkalaista ruokaa kohtaan ja myönnän niin oli mullakin! En todellakaan halua tulla kotiin 20 extrakilon kanssa enkä nyt puhu matkatavaroiden painosta :D

Ruokalan aukioloajat ja tarjonta (klikkaa kuvaa niin näät paremmin).

Kouluruoka on ollut todella positiivinen yllätys. Kouluruuan tarjoaa Sodexo aivan kuten AMKeissa koti-Suomessakin. No, ruoka nyt ei ole ihan samanlaista: vaan parempaa! Tiedän monen nyt ajattelevan, että no tietenkin epäterveellinen aina maistuu mutta tämä ei olekaan totuus. Täällä on saatavilla paljon myös terveellisiä vaihtoehtoja.

Mun meal plan on pienin mahdollinen eli 700 dining dollarsia, mikä meinaa käytännössä 1 ateriaa päivässä. Toistaiseksi olen ollut hyvin tyytyväinen tähän. Samalla tavallahan se menis Suomessakin. Toisaalta tässä vaihtoehdossa yhden aterian hinta on kalliimpi, eli mitä enemmän aterioita sitä halvempaa syöminen on. Maksu on ovella ja sen jälkeen voi syödä niin kauan ja paljon kuin sielu tai napa sietää :D

Ruokalan sisäänkäynti

Dining hall eli ruokala jakaantuu kahteen osioon: epäterveelliseen pikaruokapuoleen, josta löytyy pitsaa ja hampurilaisia jokapäivä ja terveelliseen kotiruoka-salaattipuoleen, josta saa terveellisempiä vaihtoehtoja. Siellä on aina salaattibuffet (joka päivä kylläkin samat vaihtoehdot) ja salaattibar, jossa kokki tekee sulle salaatin vaikkapa esim. Ceasar-kanasalaatin (mikä ei oikeasti ollut niin hyvää miltä kuullostaa, koska kana oli friteerattua). Täällä ei ole siis mikään ongelma elää terveellisesti, mutta valitettava tosiasia on, että jenkit syövät pääsääntöisesti vain pikaruokapuolelta. Itse maistoin yhden pitsapalan, joka oli onneksi pahaa ja liian suolaista, joten ei kyllä houkuta ottaa toiste (mikä helpotus). Viikonloppuisin tarjolla on brunssi, joka oli kyllä todella maittava munakkaineen, jotka tehdään omien toiveiden mukaan silmiesi alla.

Parempi salaattivalikoima kuin Suomessa.
Raejuusto oli positiivinen yllätys!

Lauantaipäivän brunssi :)

Ongelmana ruokalassa oli aluksi juomat: hanalimsa- ja sokerimehuvalikoima on laaja, mutta suomalainen ei ole tottunut juomaan limsaa lounaalla. Muutaman päivän jälkeen löytyi maitohana. Siitä nyt ei saa kaikista parasta maitoa, mutta on se parempaa kuin kloorivesi tai sokerilitkut. Tarjolla on joka päivä myös jälkiruokaa: jotain leivosten tapaisia, donitseja ja keksejä. Lisäksi löytyy kaakaoautomaatti (se  on taivaallista) sekä teetä ja pahaa kahvia.

Nää oli kyllä hyviä!

Näihin ei todennäköisesti ole lisätty väriäineitä :D

Vesi on ollut suuri pettymys, koska se on todella kloorista eikä me olla totuttu juomaan uima-altaasta kuten joku joskus hyvin asian ilmaisi :D Pihinä ihmisenä täytän vesivarastoni koulun "juomalähteillä", joista vain yhden suodatin oikeasti poistaa kloorin maun. Koukkaan siis Whitesitt Hallin kautta joka ikinen aamu hakemassa hyvänmakuista vettä, vaikka mulla ei ole siellä yhtään tuntia :D

Ainoa paikka, mistä saa juomakelpoista vettä!

Lopuksi on pakko leuhkia viime aikojen säällä: täällä on jo melkein kesä! Mutta älkää masentuko, talvi tulee vielä takaisin tännekin, mikä on todella surullista tällaisen lämpöaallon jälkeen. Nautin  siis vielä kun pystyn: heihei toppatakki toistaiseksi!

Ihmisillä oli oikeasti shortsit jalassa!

Terkkuja sinne pakkaseen :)

Courses vai curses?

Koulu on nyt alkanut! Ja pakko sanoa, ettei se ole ollut ihan helppoa.

Loppujen lopuksi päädyin seuraaville kursseille:

• Transitions (pakollinen vaihtarikurssi, vaikuttaa aika turhalta)
• English Composition for International Students (akateeminen kirjoittaminen)
• Explorations in Education (johdatus kasvatustieteisiin)
• Overview of Special Education (erityispedagogiikkaa, inkluusiota)
• Methods and Materials for English Language Learners (vastaa ehkä eniten JULIET -kursseja)
• Elementary School Physical Education and Health (mun lemppari)
• Abs, Glutes and Thighs (RVP)
• Cardio Combat 

Yhteensä siis 19 creditiä, mikä tarkoittaa 38 opintopistettä Suomessa. Mutta niistä on 7h liikuntaa, jee! :) Lisäksi oisin oikeasti halunnut todella kovasti opiskella espanjaa mutta kun selvisi, että kurssikirjat maksavat vaivaiset 385 dollaria, muutin mieleni. Muuten käytin kurssikirjoihin (tarvitsin 2) reilut 30 dollaria, koska ostin ne Amazonista käytettynä. Toivottavasti ne tulee pian!

English Composition -kurssia pitää vanha venäläinen mummeli, jolla on todella vahva aksentti. Hän on muutenkin hyvin persoonallinen tapaus: opettajana tiukka, todella vaativa ja aika jankkaava. Kurssi vaikuttaa työläältä, mutta toisaalta haluan parantaa kirjoitustaitoani ja kirjoittamallahan se paranee. Sisältö muistuttaa viime kevään Niinan kurssia (osa tietää mitä tarkoitan), mutta kertaus on opintojen äiti!

Explorations in Education on ensimmäinen kasvatustieteen kurssi, jonka kaikki opettajaksi haluavat joutuvat suorittamaan. Siellä tutustutaan amerikkalaiseen koulutussysteemiin, kasvatustieteen historiaan jne. Ekalla kerralla oli ihan hauskaa: opettaja oli aivan hulvaton persoona! Kurssiin kuuluu field experience eli me mennään oikeisiin kouluihin käsittääkseni kuitenkin vain observoimaan. Sitä varten pitää hankkia: PittState kauluspaita, nimikyltti, mustat tai khakin väriset suorat housut, käydä tuberkuloositestissä, lääkärin terveystarkastuksessa, hankkia rikosrekisteriote ja mitäköhän vielä.. No kaikki tää lystihän maksaa ja paljon!! Huomenna yritän selvittää, että pitääkö munkin (joka on täällä vaan lukukauden) oikeasti tehdä nuo kaikki. Vaatteet vielä ymmärrän, mutta toi kaikki muu..!

Overview of Special Education -kurssin jälkeen olin ihan itku kurkussa. Kurssin vaatimukset tuntu ihan mahdottomilta mulle. Yks on Diversity Project eli mennään erityisluokkaan opettaan (!!! saanen kysyä millä kielitaidolla), haastatellaan opettajia, kirjoitetaan lukuisia esseitä ja suoritetaan mitä nyt kevyet 5 koetta. Aina kun kurssilla vastaa kysymykseen saa "trophyn" eli paperilappusen, jonka avulla kokeessa ei tarvi vastata kysymykseen ja silti saa pisteet. Arvatkaa vaan tuunko saamaan yhtään, koska kaikki muut viittaa jo, kun mie vasta mietin mitä sanoja käyttäisin!! Kyllä olen hieman stressaantunut.  Kyllä sopeutuminen tällaiseen työmäärään ja vaatimuksiin ottaa aikansa. Opettaja lupasi eriyttää tehtäviä mulle, kun menin huolesta sekaisin puhumaan sille. Ei se kuitenkaan halunnut, et jätän kurssin kesken. Mulle ei suurimmasta osasta tehtäviä ole mitään hyötyä, koska en ole suorittamassa täällä tutkintoa tai haluamassa opetuslisenssiä (pakollinen USAssa, jos haluaa toimia opettajana).

Methods and Materials for ELLs tulee varmaan olemaan hauska kurssi. Opettaja on jälleen venäläinen: nyt nuorempi ja paljon pienemmällä aksentilla varustettu. Kurssi vaikuttaa todella interaktiiviselta ja täälläkin päästään opettamaan.. Opettaja jakaa jokaisesta puheenvuorosta tällä kurssilla tarroja nimikylttiin ja käyttää kelloa (sellaista, jota painetaan päältä; hotelleissa on sellanen monesti) saadakseen huomion. Meidän pitää ostaa myös kellot ja tarroja. Musta tää oli niin naurettavaa: Pittsburgissa ei ees myydä minkäänlaisia kelloja, pitäis lähteä Jopliniin, joten ostin Walmartista kulkusia :D Katsotaan hyväksyykö se opettaja mun kellon... Englanniksihan kello on "bell" ja mie ostin "jingle bells", joten miks ne ei muka kävis? Mutta tähän mennessä harjoitukset on olleet hauskoja ja voin uskoa saavani kurssilta paljon.

Physical Education and Health on mun ehdoton suosikki! Se opettaja on hauska mies, joka alusta asti suhtautu muhun tosi hyvin ja otti mun taustan huomioon, mikä oli tosi mukavaa. Esimerkiksi tänään se kutsui mua Miss Finlandiksi, koska mun nimen lausuminen tuotti sille jostain syystä vaikeutta :D Jo ensimmäisellä tunnilla opin, että Amerikan nopeiten kasvava teollisuudenala on over-sized clothes, eli onko se nyt suomeksi jotain pluskokoiset vaatteet. Toinen pysähdyttävä juttu oli, että jos amerikkalainen nainen synnyttäisi tänään vauvan: lapsen elinajanodote olisi lyhyempi kuin äidin. Usa on ensimmäinen valtio kehittyneistä maista, missä näin on käynyt, että elinajanodote ois kääntynyt laskuun. Musta tälläset jutut on ihan supermielenkiintoisia! Odotan jo seuraavaa tuntia innolla :)

Täällä ei voi tulostaa valmista lukkaria, vain listan kursseista.
Piti siis taiteilla itse!

Tällä hetkellä osa mun kursseista tuntuu ehkä enemmän kirouksilta, mutta ehkä tää tästä vielä helpottaa kun sopeudun systeemiin, tutustun ihmisiin ja kieli alkaa luistamaan. 

Terkkuja :)

Koulu, kirkko ja kaverit

Otsikko summaa menneen viikon aika hyvin. Keskiviikko- ja torstaiaamupäivät istuttiin luentosalissa kuuntelemassa toinen toistaan tylsempi infoja erinäisistä käytännönasioista. Illalla mentiin aina kirkkoon ilmaisella illallisella.

Keskiviikkona oltiin syömässä luterilaisessa, torstaina presbyteeri ja perjantaina ja lauantaina en tiedä missä kirkossa :D Kyllä 20 000 asukkaan Pittsburgissa kirkkoja riittää. Kävelin kampuksen lähistöllä ja jo muutaman korttelin alueella oli kymmenkunta kirkkoa tai muuta hengellistä huonetta. Minua suomalaisena ihmetytti kovasti koripallokorit kirkkosalissa, niitähän harvemmin näkee suomalaisessa kirkossa... Mikä tärkeintä ruoka oli hyvää, itse tehtyä kotiruokaa ja sitä oli paljon! Viimeisin aterioista oli paras (kuvassa).

Presbyteerikirkko. Huomatkaa koriskori vasemmalla!

Tää oli todella hyvää, vaikka oli meillä kyllä nälkäkin!

Pittsburg on siis hyvin peini paikka. Itse "cityyn" en olekaan vielä päässyt tutustumaan, koska kampus sijaitsee aika kaukana sieltä. Täällä kiertää pikkubussi nimeltä P.A.C.T. ympäri kaupunkia (tai ainakin osaa siitä). Kiersimme torstaina kolme kierrosta kampuksen ympäri ihan vain tutustuaksemme ympäristöön ja ajan kuluksi :D Perjantaina otettiin samainen bussi Rec Centerille eli yliopiston kuntosalille, joka oli ihan uusi ja valtava. Laitteita oli kahdessa kerroksessa ja pelkästään juoksumattoja oli valehtelematta ainakin 20! Uskonto tai jokin muu konservatiivisuus näkyi myös kuntosalilla. Olin kuullut tästä jotain huhua jo Suomessa, mutta en tiennyt, että asia otetaan näin vakavasti täällä.

Kuntosalilla pitää siis olla hihallinen paita.

Eikä shortsit saa olla liian lyhyet.

Mulla oli perjantai aamuna tapaaminen Advisorini kanssa. Hän oli Dr Sagehorn ja ymmärtääkseni paikallisen OKL:n johtaja. Äärimmäisen mukava nainen, joka antoi mulle jopa kotinumeronsa, jos tulee jotain kysyttävää! Hän oli myös todella kiinnostunut alkamaan tekemään yhteistyötä Jyväskylän  yliopiston OKL:n kanssa. Yhdessä siinä sitten katsottiin mulle sopivia kursseja, johon hän sitten ilmoitti mut. Pääsin melkein kaikille mihin halusinkin. Vielä espanja ja jotkut liikunnan kurssit on auki, mutta eiköhän nekin selviä maanantaiaamuna. Toistaiseksi vaikuttaa hyvältä. Suoritan näillä näkymin aika paljon kursseja, mutta sehän nyt on vaan tyypillistä mulle :D

Olia, Gabriella ja minä.
Meillä on Gabriellan kanssa samishupparit: tietenkin Pittsburg Staten :)

Tänään, lauantaina oli vilkas päivä. No toisaalta mikä päivä tähän mennessä ei ois ollut vilkas?! Aamupäivällä tehtiin lounasta yhdessä tyttöjen kanssa. Lohta mikrossa ja se oli just niin hyvää miltä kuulostaakin. Luulen, että vika oli pakastelohessa ei mikrovalmistuksessa. Muuten ruoka oli maittavaa.

Musta on siis tullut jo tosi hyvät kaverit venäläisen, mutta Suomessa opiskelevan Olian kanssa ja brasialaisen Gabriellan. Ollaan kaikki samanikäisiä ja meillä on muutenkin paljon yhteistä :) Muutenkin on ollut tosi hauskaa eikä tarvi pelätä, että ois yksinäistä. Asutaankin vielä ihan vierekkäin.

Bussiselfie :)

Matkustusta Amerikan malliin.

Puolen päivän jälkeen lähdettiin pappi Donin järjestämälle bus trip:lle. Käytiin Precious Moments Chapel:ssa ja George Washington Carver National Momument:lla, joka oli aika tylsä paikka. Mutta kappeli oli aika mielenkiintoinen -epätavallinen. Kuvat kertovat toivottavasti kaiken. Olen hämmentynyt.

Kyllä, kappeli oli kuvitettu tällaisin "animehahmoin", "prinsessoin" jne.

Tää on kappelin sisältä. Mulle ei selvinnyt, oliko tää suunnattu alun perin lapsille vai...

Will you be ready when Jesus comes?

Ai niin, musta ja Gabriellasta otettiin kuva paikalliseen The Morning Sun -lehteen kappelissa. Sen pitäis olla huomisessa lehdessä. Toinen juttu uutisista: en tiedä, onko tieto jo kantautunut Suomeen asti. Mullekin tuli ihan yllätyksenä aikaisemmin tänään. Eilen läheisessä Shawneen kaupungissa (25 min matkan päässä täältä) oli tapahtunut aseellinen ryöstö, jonka seurauksena yksi kuoli ja useampi loukkaantui (uutinen). Aika pysähdyttävää. 

Mutta sitten iloisempiin tunnelmiin: nyt on Spring Break suunnitelmat varmistuneet. Olen todella innoissani: Miami Beach here I come!

Huomenna tulee kämppikset ja maanantaina alkaa koulu, eli tosi jännät ajat eessä taas! 

Viikko USAssa takana ja aika monta vielä eessä :)

Täällä on niin kauniit auringonlaskut :)

Hengissä selvitty perille!

Heipä hei!

Amerikassa on jo 4 (!?) päivää oltu ja niistä muutama myös matkan varsinaisessa määränpäässä Pittsburgissa, Kansasissa.  Lennot ja maahantulo meni hyvin: muutamaa pientä aikataulusta myöhästymistä lukuunottamatta. Lauantai-iltana pistäydyin ystäväni Kian luona New Yorkissa, kun mulla oli siellä monen tunnin odotus. Kia opiskelee musiikkiteatteri Nycissä (Kian blogi). Oli ihana tavata pitkästä aikaa ja nähdä jo pikkuisen Isoa Omenaa kylläkin kamalassa kaatosateessa..

Rovaniemitytöt seikkailemassa Nycin yössä 

Joplinin lentokenttä, johon viimeinen lennoista laskeutui sunnuntai-iltana oli erään toisen suomalaisen mukaan pienempi kuin Kittilän lentokenttä.. Siinä teille vähän perspektiiviä näistä kokoluokista, missä mie nykyään täällä pyörin :D Hotelliin saavuttuani menin suoraan nukkumaan: ihka oikea sänky oli todella houkutteleva melkein 46 tunnin matkustamisen jälkeen.

Ensimmäinen auringonnousu Pittsburgissa.

Maanantai aamu valkeni kirkkaana Pittsburgissa. Kuljetusta koululle odottelin hyvässä seurassa: meidän kahden jyväskyläläisen lisäksi viimeiseen kyytiin jäi brazialainen tyttö sekä saksalainen poika, jotka molemmat puhuivat tosi hyvää enkkua. Koululle saavuttuani huomasin juuri kielitaidon olevan ongelma. Suurin osa muista kansainvälisistä opiskelijoista on joko aasialainen, arabi tai eteläamerikkalainen. He ovat tulleet tänne juuri oppimaan englantia eivätkä opiskelemaan yliopistoon. Heidän kielitaito on siis aika alkeellinen. Loppu päivä kuluikin sitten papereita täytellessä. Hermot oli mulla siinä aika koetuksella, koska muun muassa istuin 1,5h tuberkuloositestissä, jota en edes itse tarvinnut. Vain siksi, ettei omaa ryhmäänsä saanut jättää. Mun ryhmä koostui arabimiehistä, joiden luku- ja kirjoitustaitoa epäilin ajoittain suuresti... 

Kahdelta alkoi asuntolaan kirjautuminen: saatiin avaimet ja asunnossa pienen pyörähdyksen jälkeen, piti palata koululle jatkamaan paperisotaa. Paperit oli vielä suurimmaksi osaksi sellaisia, jotka oli lähetetty mulle jo Suomeen, ja olin ne jo siellä tunnollisesti kerran täyttänyt. Kun paperit oli saatu kuntoon, saatiin kyyti asuntolaan ja vietiin tavarat sisään. Muutaman tunnin laukkujen purkamisen jälkeen, palasin koululle syömään illallista. Siellä meille oli tarjolla ainakin 25 eri kotiruokavaihtoehtoa: ei voinut valittaa! :)

Tässä on mun kotitalo ulkoa -ei mikään ihan vanha talo!

Seuraavaksi odoteltiin taas kuljetusta. Tällä kerralla kauppaan, paikallisiin Walmartiin. Siellä alkoikin pienimuotoinen ostoshysteria! Mitä ihminen tarviikaan puolen vuoden aikana? Tärkeimpänä omalla listallani oli lakanat, peitto ja tyyny, että voisin nukkua jossain. Lisäksi piti ostaa kaikkea pientä, kuten pyykinpesuainetta, hiustenkuivaaja ja tietenkin ruokaa! Rahaa paloi ihan kivasti, mutta näitä tavaroita ilman en kyllä pystyisi täällä elämään.

En oo ikinä ostanut mitään näin paljoa!

Pitt Statessä aloitti tänä keväänä yhteensä 5 suomalaista minut mukaan lukien. Meitä on siis kaksi Jyväskylän yliopistosta ja loput kolme on Haaga-Heliasta. Porukka vaikuttaa tosi kivalta: sain ainakin nauraa ostosreissulla. Pojat olivat hyvin tarkkoja sisutajia, oikeasti! Meillä tulee varmasti olemaan hauskaa täälla. Ei sillä, että haluaisin hengata vain suomalaisten kanssa :D Jo muutamassa päivässä oon kuitenkin saanut huomata, että näytän vissiin hyvin suomalaiselta. Joka paikassa ennen kuin edes avaan suuni multa kysytään, olenko Suomesta -koululla, kaupassa jne. Tää kertoo myös aika paljon paikan vaihtarijakaumasta: Euroopasta suomalaisten lisäksi on tullut vain muutama tyyppi tänne.. Ja ehkä myös siitä, kuinka pitkä historia suomalaisilla vaihtareilla täällä on.

Monella varmasti kiinnostaa mun asunto. Kertauksena edelliseen postaukseeni: asun siis asuntolassa nimeltä Crimson Commons, eli mulla on oma huone neljän hengen solusta. Jaan siis keittiö/olohuoneen ja kylppärin kolmen muun tytön kanssa. En oo valitettavasti vielä tavannut kämppiksiäni, koska oikea koulu alkaa vasta ensi viikolla. Mutta asunto vaikuttaa oikein siistiltä ja viihtyisältä. Jos tällä perusteella voi jotain sen asukkaista päätellä luulen, että tullaan oikein hyvin toimeen.

Pikkukeittiömme :)

Saan olla kiitollinen: kaikilla ei ole telkkaria.

Kylppäri, jossa erilliset wc ja suihku.

Huomatkaa mun decorative pillow :D Tää oli valmis lakanapaketti:
ei välttämättä vastaa mun omaa makua, mutta paras saatavilla olevista. 

Aika kolkkoahan täällä vielä on..

Ei mulla säilytystila lopu,
kun tän lisäksi on vielä lipasto.

Tiistai, eli tämä päivä oli aika rento. Ainoa varsinainen koulujuttu oli health insurance -info, mikä kesti reilut puoli tuntia. Sitä ennen ehdin tutustua Pittsburgin pikkukaupunkiin kävellen.

Yliopiston vieressä on tälläistä periamerikkalaista
omakotitaloaluetta, vähän niin kuin leffoissa :)

International officen "ullakolta" sai käydä hakemassa tavaraa tietyn määrän ILMAISEKSI. Tavarat oli lahjoittaneet entiset vaihtarit tai yliopiston henkilökunta. Ideaalisintahan olisi ollut, jos oltais päästy sinne ennen eilistä kauppareissua, mutta kyllä sieltä silti vaikka mitä tarttui mukaan :)

Ajatelkaa, tää kaikki ilmaiseksi! Veitsikin oli vielä terävä.

Aika pintapuolisen kampuskierroksen jälkeen me Suomesta tulleet tytöt suuntasimme minnepä muuallekaan kuin mallille. Ostoskeskus oli aika pieni. En välttämättä vaatteita sieltä itselleni lähtisi shoppailemaan. Vieressä oli kuitenkin ruokakauppa ja mehän tytöt päätimme alkaa täyttää jääkaappejamme. Takaisin tulomatka olikin astetta mielenkiintoisempi: Amerikassahan ei pääsääntöisesti ole jalkakäytäviä ja ostoskeskus sijaitsi hautausmaan naapurissa, jonka läpi meidän oli pakko kävellä pilkkopimeässä. "Kotia" päästiin kantamuksineemme kuitenkin oikein hyvin, vaikka matkaa oli useampi kilometri. On tosi kiva, kun me tytöt täällä asutaan vierekkäin :)

Täällä on oikein kodikasta: samantyyppisiä tiilitaloja kuin Jyväskylässä koko kampus täynnä :)

Paikallinen Opettajankoulutuslaitos. Tuolla sitä tullaan varmaan istumaan monta tuntia.

Nyt on jo hirveä väsy! Sen verran on tullut käveltyä tuolla pikkupakkasessa. Täällä on kyllä ollut aivan ihana, kun koko ajan on paistanut aurinko. Se lämmittää jo! :)

Terkkuja Suomeen!